sähköauton lataus tulevaisuudessa - katoavatko latausasemat?

Sähköauton lataus tulevaisuudessa - Juha

JUHA KUMMUNMÄKI 6 MINUUTIN LUKU 

päivitetty 20.10.2023

Autoala on jatkuvasti uuden edessä - Mitä se tarkoittaa sähköauton lataajalle?

Liikenne sähköistyy, halusi sitä tai ei. Samalla uusia teknologioita kehittyy taustalla, osa hidasta ja osa ripeämpää vauhtia. Suomi on perinteisesti halunnut olla etunenässä Euroopan tasolla toteuttamassa vihreitä uudistuksia.

Suomen liikenteessä oli vuonna 2014 noin 500 täyssähköautoa. Vuoden 2023 helmikuussa niitä on 35 000 kappaletta. Ennusteiden mukaan lukema lähenee vuoden 2023 lopussa parhaassa tapauksessa sataatuhatta.

Vauhti on siis kovaa. Tuore päätös uusien polttomoottoriautojen myynnin kieltämisestä EU-tasolla vuonna 2035 tuo vielä lisäpainetta kasvattaa vauhtia.

Sähköautoilu ja muut vaihtoehtoiset käyttövoimat ovat olleet pinnalla ympäri maailmaa niin kauan kuin on ollut autojakin. Kehitystä on rajoittanut erityisesti teknologian hidas kehitys sekä vaihtoehtoisten käyttövoimien kustannusten saaminen tarpeeksi alas keskivertokuluttajille.

Vuonna 2023 sähköautoilu tuntuu edelleen usealle kuluttajalle utopistiselta ajatukselta. Nyt kurkkaamme miltä autoilu ja sähköauton lataaminen voi näyttää tänään, huomenna tai kahdenkymmenen vuoden päästä.


Sähköautoilu ja sähköauton lataus on osa hiilineutraalia tulevaisuutta

Hiilineutraalit tavoitteet

Sähköautoilua vauhdittaa lainsäädäntö. Suuri liikenteen sähköistymispiikki on nähtävissä parin vuoden sisällä.

Suomi on asettanut tavoitteeksi olla hiilineutraali vuonna 2035.
Tarkemmin tavoitteen sisällöstä voi lukea Ympäristöministeriön sivuilta, mutta sähköautoilun osuus tästä tavoitteesta on suuri. Suomen tavoitteena on puolittaa liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä ja vuonna 2045 liikenteen pitäisi olla kokonaan päästötöntä.

Sähköautoilun kannalta tämä tarkoittaa karkeasti 600 000 sähköautoa Suomen teillä vuoteen 2030 mennessä, kun nyt niitä on noin 35 000 kappaletta.

Vuonna 2045 sähköautojen osuudeksi on kaavailtu 95 prosenttia, loput viisi prosenttia on arvioitu olevan muita päästöttömiä käyttövoimia.

Sähköautojen käyttöön siirtyminen on yksi tapa vähentää ilmastopäästöjä, mutta myös sähköautojen latauksessa voidaan hyödyntää uusiutuvaa energiaa. Esimerkiksi aurinko- ja tuulienergiaa voidaan käyttää sähköautojen lataamiseen.

Akkutekniikan kehittyminen

Oli tulevaisuuden akkutekniikat tai käyttövoimat mitä vain, nykytekniikka ei tule vanhenemaan vielä pitkään aikaan.

Akkutekniikka kehittyy kuitenkin jatkuvasti. Esimerkiksi autovalmistaja Kian mukaan akkujen energiasisältö tulee kasvamaan 50% nykyisestä vuoteen 2030 mennessä. Hyviä uutisia siis heille, jotka ovat huolissaan riittävästä toimintasäteestä. Nykyisin täyssähköautolla pääsee kuitenkin jo usein 400 kilometrin matkoja, joka on enemmän kuin riittävästi useimman autoilijan arkikäyttöön.

Akkutekniikan kehittyminen on tärkeää sähköautojen yleistymiselle. Tulevaisuudessa käytössä voi olla uusia akkutekniikoita, jotka mahdollistavat sähköautojen paremman suorituskyvyn ja pidemmän toimintasäteen. Tällaisia akkutekniikoita ovat esimerkiksi kiinteäelektrolyyttiset akut ja kierrätettävät akut. Kiinassa on kokeilussa malli, jossa huoltoasemalla pysähtymällä akun saa vaihdettua lennosta täyteen.

SÄHKÖAUTON KOTILATAUSASEMA:  sulaketaulu kytkennät
Vetyauto ja sähköauton lataus

sähköauto vai vetyauto?

Vaikka sähköautojen määrä kasvaa, myös vetyautoilla saattaa olla oma roolinsa Suomen hiilineutraaliustavoitteen saavuttamisessa. Vetyauto perustuu tekniikkaan, jossa energiaa saadaan auton akkuihin sähkön sijaan vedystä. Vetyauto tankataan tyhjästä täyteen muutamassa minuutissa. Vetyautojen käyttöönotto vaatii kuitenkin vielä merkittäviä investointeja sekä infrastruktuurin kehittämistä, jotta vetyautojen käyttö olisi mahdollista laajemminkin.

Vetyautoja on tuotu Suomeen tähän asti vain yksittäisiä kappaleita, koska Suomessa vetyautoille ei ole olemassa tankkausverkostoa. Aiemmat projektit ovat päättyneet kannattamattomuuteen, mutta uusia yrityksiä varmasti nähdään pian.

Autovalmistajista Hyundai on ollut etupäässä kehittämässä polttokennoautoja, ja arvioi optimisisesti vetyautojen kustannusten laskevan lähelle sähköautojen tasoa vuonna 2030.

Ensimmäiseksi vetyautoja yritetään kehittää pääasiassa ammattiliikenteen käyttöön.

Millainen on latausasemien tulevaisuus?

Nopeampi lataus on pitkän kantaman ohella yksi tärkeimmistä trendeistä tulevaisuudessa, se lisää suuresti sähköautoilun houkuttelevuutta sekä käyttömukavuutta. Tällä hetkellä nopeimmat latausnopeudet julkisilla latauspisteillä ovat noin 350 kW, mutta tulevaisuudessa voidaan odottaa vielä nopeampia latausnopeuksia. Sähköauton latauksessa kotona lataaminen tulee kuitenkin olemaan suuressa roolissa jatkossakin. Tällä hetkellä suomalaisten kotien yleisin kodin sähkökapasiteetti (3x25A) mahdollistaa enintään 11kW latauksen. Pelkästään latausasemien tai akkujen kehitys ei siis riitä mullistamaan kotilataamista. Yksi haaste ratkaistavaksi tulevaisuudelle on, kuinka kodin sähkökapasiteetti riittää lataamaan perheen useaa sähköautoa samanaikaisesti. Lue lisää latausaseman kotilataustehosta täältä.

Yhä useammat yritykset ja julkiset toimijat rakentavat latauspisteitä ympäri maailmaa, jotta sähköautoilijat voivat ladata ajoneuvojaan helposti ja nopeasti. Tämä trendi varmasti jatkuu tulevaisuudessa, kun sähköautojen määrä kasvaa edelleen.

Suomessa oli Trafin mukaan vuoden 2022 lopussa lähes 1800 julkista latausasemaa ja niissä lähes 8000 latauspistettä. Lisää tarvitaan kokoajan sähköautojen yleistyessä koko Suomen alueella.
Sähköauton V2G-latausasema kotiin

V2g - sähköä varastoon tai takaisin verkkoon

Kotilataajalle ehkä se kysytyin ominaisuus lähitulevaisuudelle on V2G-lataus. Artikkelissamme kerromme tarkemmin kaksisuuntaisesta lataamisesta, eli V2G (vehicle-to-grid) lataamisesta.

Kansankielellä tämä tarkoittaa sitä että latausvirtaa voi liikuttaa molempiin suuntiin, autosta takaisin kiinteistön sähkön käyttöön tai valtakunnan verkkoon. Sen avulla sähköautoa voi käyttää eräänlaisena varavirtapankkina kodille, tai voit tasapainottaa energiankulutusta omassa kodissa ja valtakunnan tasolla.

Ainakin teoriassa voit ladata autosi halvalla sähköllä ja myydä sen takaisin verkkoon kun hinta on suurempaa.

Vielä hyvin harva auto tukee tätä teknologiaa, mutta useat autovalmistajat ja latausasemavalmistajat ovat lisäämässä tekniikan käyttöä lähiaikoina tai parhaillaan kehittävät yhteensopivaa ratkaisua.

Nordic Plug ottaa V2G - latausaseman valikoimaan vuoden 2023 aikana.

Sähköauton lataus aurinkosähköllä

Toinen konkreettinen, jo markkinoilla oleva ja jatkuvasti yleistyvä uudistus on aurinkoenergian hyödyntäminen auton latauksessa.

Jotkut älykkäät latausasemat voidaan kytkeä aurinkopaneelien kanssa yhteen. Voit näin asettaa latauksen tapahtumaan vain tuottamallasi aurinkoenergialla. Valmiita ratkaisuja on jo markkinoilla, jopa aurinkopaneelina toimiva autokatos on tuotu Suomen markkinoille.

Latausasemien valmistajista innovatiivisimmat, kuten go-e Charger mahdollistaa jo nyt aurinkoenergian hyödyntämisen sähköauton lataamisessa dynaamisen kuormanhallinnan avulla.

Tulevaisuudessa markkinoilla saatetaan nähdä enemmän muitakin omavaraisen energian lähteitä, kukapa ei haluaisi omaa tuulivoimalaa takapihalleen.


Sähköauton lataus kotona aurinkosähköllä

Latausasemien muotoilu kehittyy

Latausasemat ovat elektroniikkamarkkinoilla tuore tuoteryhmä. Kuluttajat ovat alkaneet vaatia latausasemalta enemmän ja enemmän. Valmistajien on mukauduttuva trendeihin pysyäkseen ostajien mieltymysten perässä. Enää ostoskoriin ei aina riitä mikä vain harmaa pelkistetty peltilaatikko jossa sähkö liikkuu. 

Ihmiset ovat alkaneet arvostaa latausasemia muunkin kuin tekniikan osalta, niiden ollessa usein näkyvästi esillä kodin seinällä tai autotallissa osana sisustusta. Latausasemien muotoilu kehittyy nopeasti ja markkinoille on jo tullut uusia innovatiivisia tuotteita. Lisää on tulossa.

Esimerkki tällaisesta tuotteesta on DEFA Power- latausasema, jossa kiinteän latauskaapelin saa nätisti kiepotettua aseman ympärille, eikä erillisiä kaapelinpidikkeitä tarvita. Latausaseman löydät verkkokaupastamme ja voit tilata sen täältä.

Pohjoismaissa design- ja sisustuspiireissä suosiota ovat nostaneet erilaiset vihreyteen ja luontoon perustuvat ulkonäköratkaisut kodin laitteille.

Rohkeimmat ja innovatiivisimmat latausalan asiantuntijat spekuloivatkin, milloin latausasemissa nähdään esimerkiksi köynnöskasveja kansia koristamassa.

langaton sähköauton lataus

Yksi mielenkiintoisimmista kehitysprojekteista maailmalla on langattomat latausratkaisut. Langattomat latauslaitteet ovat kehittymässä hitaasti, mutta niiden avulla sähköautojen lataaminen tulisi tulevaisuudessa entistä helpommaksi ja kätevämmäksi.

Tällaisia ratkaisuja kehitetään erityisesti kaupunkialueille ja pysäköintialueille, joissa latausmahdollisuudet ovat tärkeitä ja paikoin nykytekniikalla haastavia toteuttaa. Suomessa Destia on jo käynnistänyt pilottihankkeen langattoman latauksen kokeiluun. Langattomassa latauksessa latausinfra on asennettu maan alle. Auto latautuu joko pysäköidessä tai ajaessa maanalaisen latausjärjestelmän päällä. Langatonta latausta pilotoidaan Suomessa lähivuosina ammattiautoilussa, kuluttajamarkkinoille tätäkin tekniikkaa saadaan vielä odottaa.

Ongelmina langattomassa lataustekniikassa ovat jälleen kustannukset. Tulee viemään vielä useita vuosia kehittää perustamiskustannuksiltaan ja käytöltään kustannustehokas järjestelmä. 

Nykypäivän latausasemat tulevat palvelemaan sähköautoilijoita vielä pitkälle tulevaisuuteen, ottaen huomioon kotien sähkökapasiteetin realiteetit sekä teknologian hitaan kehityksen kuluttajatasolle. 

Uusia tuotteita saadaan markkinoille joskus pikaisestikin, mutta voi kestää vuosikausia että niiden hinnat laskevat järkeviksi investoinneiksi tavalliselle sukankuluttajalle.

Sähköauton kotilatausnopeudet nykypäivänä

Esimerkkiautona täyssähköauto, jossa on 40kWh akkukapasiteetti.

Innohome Charlie-3 sähköauton latausasema kotiin

22kW/11kW kotilatausasema:

40kWh / 22kW tai 11kW

= latausaika 1,8h/3,6h.

Harva auto tukee vielä 22kW kotilatausta. Toinen rajoittava tekijä on kodin sähköverkko. Pääsulakekoon on oltava 3x35A mahdollistaakseen 22kW lataustehon sähköautolle.


11kW on yleisin maksimiteho, mikä kotilatauksessa voidaan saavuttaa normaalin kodin sähköverkon kapasiteetin puitteissa. Suurin osa sähköautoista tukee enintään 11kW lataustehoa kotona.

Fibox Power Heat'N'Charge 3,7kW latausasema ja latauspiste taloyhtiöön

3,7kW latausasema:

40 kWh / 3,7kW

= Latausaika 10,8h.

3,7 kW latausteho on yleisesti käytössä hybridiautoissa. Myös suurin osa pieniakkuisista täyssähköautoista latautuu yön aikana täyteen tällä latausteholla. Ns. hidaslataus.

sähköauton matkalaturi pistorasiaan

1,8 kW latausteho (Pistorasia):

40 kWh / 1,85kW

= latausaika 21,6h

Tavallisesta pistorasiasta ladattaessa latausteho tulee aina rajoittaa 8A tehoon. Pistorasiasta lataaminen voi olla toivottoman hidasta täyssähköautolle.

Meiltä Latausasemat tähän päivään, huomiseen ja pitkälle tulevaisuuteen

Sale Off
DEFA Power 22kW, 6m Type2, Pörssisähkö, Kuormanhallinta
€799,00€769,00
Sale Off
Wallbox Copper 22kW, APP, Kuormanhallinta, Aurinkosähkö, RFID
€899,00€659,00
asiakaspalvelumme on apunasi
  • Askarruttaako latausaseman valinta tai asennuksen mahdollisuus yritykseenne? Kysy pois!

  • Sinun ei tarvitse olla sähköinsinööri ja autamme matalalla kynnyksellä kaikissa kysymyksissä!
  • Asiakaspalvelu on auki arkisin klo 10-15 puhelimessa, chatissa ja sähköpostilla. Sähköpostitiedusteluihin vastaamme viimeistään seuraavana arkipäivänä. Ota yhteyttä: asiakaspalvelu@nordicplug.fi

Nordic Plug asiakaspalvelu - Taneli Ikonen

Taneli Ikonen - Nordic Plugin asiakaspalvelu

Nordic Plug suomalainen verkkokauppa
suosituimmat latausasemat hankit luotettavasti kotimaisesta verkkokaupasta

Nordic Plug on asiantunteva, kotimainen latausasemien ja muiden lataustuotteiden verkkokauppa. Laadun takuunamme on Avainlippu-merkki.


Asiakaspalvelu on meille ykkösasia, kauttamme hankituille tuotteille saat laitetakuun lisäksi teknisen tuen koko laitteen eliniän ajaksi.


Asiakaspalvelumme on auki jokaisena arkipäivänä, ja vastaamme sinulle viimeistään seuraavana arkipäivänä kaikkiin kysymyksiin.


Meihin voit olla yhteydessä puhelimitse, chatin tai sähköpostin välityksellä – mikä tahansa kanava sopii sinulle parhaiten.


Autamme ihmisiä löytämään heidän ajoneuvoihinsa sopivat, turvalliset ja kustannustehokkaat lataustarvikkeet.